JOB

Luku 39

Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?
2 (39:5) Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?
3 (39:6) Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.
4 (39:7) Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.
5 (39:8) Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,
6 (39:9) sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?
7 (39:10) Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;
8 (39:11) se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.
9 (39:12) Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?
10 (39:13) Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?
11 (39:14) Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?
12 (39:15) Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?
13 (39:16) Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?
14 (39:17) Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.
15 (39:18) Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.
16 (39:19) Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.
17 (39:20) Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.
18 (39:21) Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.
19 (39:22) Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?
20 (39:23) Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.
21 (39:24) Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.
22 (39:25) Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.
23 (39:26) Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.
24 (39:27) Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.
25 (39:28) Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.
26 (39:29) Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?
27 (39:30) Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?
28 (39:31) Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.
29 (39:32) Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.
30 (39:33) Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."